Iho ihoa vasten

 Kun olet luonani; ihosi ihoani vasten, en tohdi toivoa, saati pyytää mitään. Kun olet poissa luotani, en haluakkaan muuta kuin sinut. Jos voisin jotenkin, jollain sanoilla kuvata kuinka paljon minulle merkitset, huutaisin sen ääneen heti.

 Me olemme kun Edward ja Bella, mutta kumpikaan ei ole lahna, eikä kumpikaan menopaussista kärsivä vampyyri. Mutta kuitenkin, me rakastamme toisiamme, rakastamme niin paljon, ettei edes sillä olisi väljä, jos jommalta kummalta puuttuisi sielu. Jommalla kummalla olisi kuitenkin tarpeeksi sielua, jotta sen voisi jakaa toisen kanssa.

 Käydessäni viereesi nukkumaan, toivon ainoastaan, ettei aamua tulisi ollenkaan, jotta voisin nauttia läheisyydestäsi ikuisesti. Loputtomasti. Ja kun aamulla herään, suljen silmäni kiinni, teeskennellen nukkuvaa, jotta aamua ei ehkä tulisikaan.

World made of glass

Kun on kauan katsellus mustaa, mattapintaista elämäänsä,
joka muistuttaa lasimaljaa ja sitoo uskomattoman helposti lämpöä,
lakkaa uskomasta, että on olemassa lasisia maailmoja.

Maailmoja, joihin aurinko paistaa kevät taivaalta.
Maailmoita, joissa varjot eivät pitene, vaikka on pimeää.

Sitä lakkaa uskomasta aamun kauneuteen, kun kompuroi pimeästä kupasta toiseen,
kuin sokea hautausmaalla. Ja ruumiin tavoin käy melkein yrittämättä taas makuulle,
vanhuksena odottamaan suloista kuolemaa.

Mutta jos onnistun näkemään taas kultaisen aamun valon,
pidän katollani teekutsut, siellä, mihin tähdet satavat talvella
ja jonka kesäinen aurinko lämmittää lämpimäksi.

Minua kuitenkin pelottaa; pelottaa etten enää osaakaan elää, jos joudun uudelleen pimeään
ja kuolen lopulta omaan tyhmyyteeni,
omaan onneeni,
koska en osaa elää ilman kaunista pimeyttä.

Toivo, rakkaus, usko

Nuole varpaitani, toivon orja, tyydytä alaston ruumini.

Käykää riviin kauniit naiseni, omat seksileluni. Nahkaa ja piiskaa, rajua rakkauta.

Tunnusta syntisi uskovalle. Lapsi kulta pappia panettaa.

Karamellikengät

Tyttö edessäni, pienissä karamellin värisissä kengissään
Karamellikengissään
Potkii ensisyksyn lehtiä, vaikka tuleva ei muistakkaan mitään

Hän avaa sateenvarjonsa hämyisen sumusateen saattelemana
Tanssiakseen sateessa
Minun sateessani, sillä mikä tahansa koskeekin häntä, on jollain tavalla minun

Karamellikenkänsä ovat märät, sukat lähes läpikuultavat
Hän hymyilee merkiksi
Tulevasta, kynttilöiden valaisemasta yöstä

Kaikki oikein

Kun on kompuroinut koko ikänsä pimeässä, mistä tunnistaa enään valon.

Minä konttasin polveni verille mustassa yössä, tuntematta mitään muuta kuin kipua.

Kun itkenyt itsensä uneen lukemattomat kerrat, haluaako enää mennä nukkumaan.

Olen nähnyt valvotut, itketyt yöt. Lopultakaan kukaan ei ole poistanut niitä kokonaan.

Jos on itkenyt itsensä kuivaksi, unohtaako miltä kyynelet tuntuvat.

Itkin yöt itkin päivät ja lopulta lopetin, kun huomasin, etteivät kyyneleet hyödytä mitään.

Kun ei tiedä mitään muuta kuin kipua, sitä unohtaa ilon ja nautinnon.

Niin siinä käy, ja kaikki maistuu tuhkalle.

Ja kun tarvitsee taas kykyä nauttia, se onkin niin vaikeaa. Kun yrittää löytää valon, tarvitsee jonkun opastamaan, kun pitää itkeä, ei ehkä pystykkään, mutta kuitenkin, haluaa tehdä kaiken oikein.

Sain sinut

Pimeässä juoksin lasiset kengät hajalle
Ja ryömin lopun matkaa kostealla maalla

Jossain kujien kaltaisten toiveiden
Tiilimuuratuiden loppujen kulmilla minä sitten kohtasin sinut

Jostain pienestä katusyvennyksestä tulit minua vastaan
Ja huomasin, etten enää ollutkaan eksyksissä, vaan kotona

Kun vaeltaa kauan omassa epätoivossaan,
Unohtaa lopulta, mitä onkaan olla onnellinen

Toivoin kauniita kestäviä sanoja
Ja sain lopulta niitä

Halusin tarkoituksen, rakkauden
Ja sain sen lopulta
Sain sinut

Omistettu yhdelle tietylle henkilölle

Oikein asiaakin

Olen vihdoinkin saanut raakaversion aikaiseksi lyyrisiä kirjoituksiani sisältävästä teoksesta. Mikäli blogini lukijat haluavat sähköisen version luettavakseen, tai tulostetun version postitettuna (asiasta voidaan keskustella). Niin olkaa hyvät ja lisätkää joko oma sähköpostiosoitteenne kommenttina tai ottakaa yhteyttä sähköpostilla.

Olisi ihanaa saada kommentteja ja kritiikkiä teoksesta. Oikeastaan melkein odotan sitä. Kiitos.

In the name of Father, Son and The Holy Ghost

Kun yö oli musta ja eloton, juoksin sokeana syliisi. Nytkin kun ajattelen sitä, kyyneleet kastelevat poskeni. Heräsin tänään uuteen päivään. Tajusin, kuinka loputtoman onnelliseksi sinä teet minut. Kuinka ihanan väriseksi värität maailmani.

Hymyni ja nauruni ovat jälleen aitoja, eikä kyynelissäni maistu katkeruus vaan huumaavat suudelmat. Maailman lopullakaan ei olisi merkitystä, jos olisit kanssani. Hirveän imelää sanoa noin. Hirveän kliseistä ja mieleni tekisin melkein perua moiset sanat, etteivät ne jossakin mustassa tulevaisuudessa vahingoita minua. Mutta ei, kärsin sitten sanoistani, jos niikseen tulee.

Olen löytänyt kauniita sanoja. Kestäviä sanoja, jos saan toivoa sydämeni pohjasta. Ja vaikka tietäisin maailman päättyvän huomenna, istuttaisin silti omenan siemenen maahan, suutelisin sinua ennen yötä ja viettäisin viimeisen, intohimon ja rakkauden täyttämän hetken kanssasi.

Uhraus ja sovitus

Älä hukkaa itseäsi mihinkään sellaiseen paikkaan, missä en näe sinua. Jos haluat joutua eksyksiin, huku maailman silmiltä kanssani.

Jos keuhkosi alkavat täyttyä vedellä pudottuasi suihkulähteeseen, lupaan kiskoa sinut lumpeenlehtien läpi pintaan.

Anna minun vihdoin nukahtaa alasti viereesi ja anna ihoni tuoksua sinulle aamulla kun herään. Rakastan tuoksuasi. Rakastan yhtä paljon kuin kaikkea muutakin sinussa.

Tulen tekemään sovituksen maailman kanssa. Kohtalo on paljon minulle velkaa. Minä uhraan vaikka itseni, kunhan saan olla kanssasi ja tehdä sinut onnelliseksi.

Bloody Waltz

Kaupungin valot himmenevät kevättalven yöhön. Ulkona on kylmä ja sataa edelleen lunta. Säällä ei ole minulle merkitystä. Ei enää, kun istut sylissäni ja varjot seinillä syövät harmaan betonin mustaksi. Neonvalokyltin punainen väri rävähtää muutaman kerran ja sitten on jo kokonaan pimeää.
Tunnen sinut itseäni vasten, hautaan kasvoni hetkeksi hiuksiisi. Ne tuoksuvat vanilijalle ja metsämarjoille. Pörrötän suortuvasi sekaisin ja suutelen sinua vielä hetken.

Ja illan hämärässä tanssimme saman verisen valssin, kuin Romanovit vallankumouksen aattona. Sinä olet minun ruusuni. Minun vallankumoukseni. Minun rakkauteni.

Monochrome World

I bear in mind the miracle of our chanced meeting.

And still you don't think I remember it too.

The place where you can fly, more than any other place, I promise to take you there. So, please tell  me....
Even if my spirit were broken please don't pay attention to it. Because I still can not see trough your heart.

What is the place of angel like joy, if your not there with me? And I thought I didn't have to tell you what is in my heart, for my heart is the same with yours.

To purify and comfort the soul I present the sacrifice to the reversed cross. In this place where the dry wind blows, may you not lose your way, guiding star.

How could I never lose my way, my dearest, for you've always been with me. Please do not make the same mistake as others, for you'll end up paying your soul.

Since you and I won't love anymore, I know that I am going to colour all the scenery I see into red. I will protect you.

Please do not make all this, just leave it all and come with me. There's no need for us to fight. We'll just find our own please, in this burned land and monochrome world.

I'll colour this monochrome world with red. Washed with the sarcasm of this world, the colour won't fade.

Let the world be in monochrome, we'll coulour it together with the colours of rainbow. Even with the colour like that, the sarcasm will not fade the colour.

If I were to vanish, please don't be sad. Because I will not abandon you. Even if I were gone, please do not forget about me because there is nothing else left I want.

I promise you I will not forget you, but do not make yourself vanish, for that would be the end of me. I want you more than anything. You're the only thing in this world for me to desire.

Monochrome world... Colour in red...Unfadingly...

Smile in the world of monochrome.... our love brought together by red... endlessly...

Pieni Punahilkka

Samalla kun Liisa menneisyydestä putoaa kyynelten täyttämään kaninkoloon ja hukkuu, pieni poika lähtee kotoaan.

En minä katkera ole, en luullut kaipaavani oikeastaan mitään. Kaipasinkin sinua. Sinua tuttua, tuntematonta. Odottamatonta, yllättävää. Sinua, joka saat minut itkemään. Itkemään typerää itkua.

Kellolla ei ole väljä Ihmemaassa ja silti Valkoinen Kani kiiruhtaa eteenpäin. Kiiruhtaa kuin poika läpi synkän metsän.

Vaikka hän olisi onnellinen, ei sillä minulle oikeastaan merkitystä ole, koska hän ei koskaan tule tuntemaan kaltaistasi miestä.

Ihmemaassa ei ole susia, ei elämää syövää katkeruutta, vaan ainoastaan puhdasta hulluutta, joka pelastaa kärsivän sydämen kuolemalta. Ja kun aika on kypsä, niin pienikin poika löytää pois metsän siimeksestä, aivan kuin Liisa.

Sanoinko koskaan, että minuun sattuu, myönsikö sitä hänelle koskaan ääneen? Mitä sitten olen kertonut sinulle? Mielestäni paljon. Enemmän kuin oli ehkä viisasta. Mutta et satuttanutkaan minua, vaan annoit aikaa ja lämpöä.

Eikö yksikään tajunnut, että olin se pieni poika punaisissa? Oikea Punahilkka. Punahilkka, joka lähti metsään, katosi sumuun, kohtasi susia, tuli syödyksi ja jonka sinä pelastit kirveellä.

Mutta mitä tapahtuikaan, kun tarina jo loppui?