Kaupungin valot himmenevät kevättalven yöhön. Ulkona on kylmä ja sataa edelleen lunta. Säällä ei ole minulle merkitystä. Ei enää, kun istut sylissäni ja varjot seinillä syövät harmaan betonin mustaksi. Neonvalokyltin punainen väri rävähtää muutaman kerran ja sitten on jo kokonaan pimeää.
Tunnen sinut itseäni vasten, hautaan kasvoni hetkeksi hiuksiisi. Ne tuoksuvat vanilijalle ja metsämarjoille. Pörrötän suortuvasi sekaisin ja suutelen sinua vielä hetken.
Ja illan hämärässä tanssimme saman verisen valssin, kuin Romanovit vallankumouksen aattona. Sinä olet minun ruusuni. Minun vallankumoukseni. Minun rakkauteni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti