At the end...

Kokonaisen viikon kestänyt lumi on sulannut ja vienyt mukanaan viimeisetkin rippeet uskostani parempaan. Vaikka kuinka yritän pysyä iloisena ja vaikka kuinka jaksan uskoa, todellisuus saavuttaa minut aina.
Ei ole onnelisempaa tulevaisuutta, ei onnellista loppua. On vain tuskaa, raadantaa, valheita ja lopulta, jos hyvä tuuri käy, rauhallinen kuolema.
Niinpä seuraavaa aamua ei ole mitään syytä odottaa, vaan alkaa ajan kulua, odottaen, että ehkä jonain päivänä tapahtuisi jotain joka muuttaisi elämän.
Turha moittia minua. Olen odottanut ja yrittänyt. Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut, mikään ei ole muuttunut. Kaikki on vain mennyt huonommaksi.

Uusi viikko, joka saattaa olla tuskallisempi, kuin edellinen

Olin niin väärässä itseni suhteen. Hetken luulin jo, että olin ehkä tullut lähemmäs pintaan, mutta tosiasiassa vastaan tulikin äkkisyvää ja vaivuin lähemmäs pohjaa.

Haluan itkeä, mutta kyyneleet eivät tule. Henkeni salpaantuu niin, että en saa henkeä. Jokainen minuutti on toinen toistaan tuskaisempi. Selkääni sattuu, kun henki ei kulje ja syvältä sisimmästäni kumpuaa kipu, joka ei hellitä, vaikka teen mitä. Toivon jo, että pystyisin edes itkemään, mutta ei. Kyyneleet eivät tule.

En saa yhtään sanaa suuhuni, että voisin puolustaa itseäni, en yhtään sanaa, jotta tuntisin oloni paremmaksi. Kaikki kaatavat paskaa päälleni ja jos sanon jotain vastaan minulle nauretaan. Ihan kuin olisin joku vitsi. Ilman mitään arvoa. Ilman toivo paremmasta elämästä, joka voisi tehdä minut edes hetkeksi iloiseksi.

Kuolkoon kaikki pois. Tai kuolisimpa minä edes.

Pain for the painless, Love for the loveless

Its weekend at last. Snow has managed to cover the land to it's white veil. More important, I think that I might be under recovering or something like that at least. We'll se how long that is going to last. Maybe few weeks at most.

On jälleen viikonloppu. Lumi on onnistunut peittämään maan valkoiseen huntuunsa. Tätä kuitenkin tärkeämpänä pidän, että saatan olla jonkinlaisen paranemisen alussa jäälleen, tai ainakin jotain sen suuntaista. No, katsotaan nyt, kuinka kauan tätä kestää. Ehkä muutaman viikon- korkeintaan.

Poet

I revealed the inner me
I revealed the life that I locked up.
One night… and suddenly everyone knew.
Due to the toxins in my blood.
But I’m not complaining.
Because it was good
And I had fun
And I finally got everything off of my chest.
But it’s still on my mind.It’s still there…

I’m a broken poet
And he doesn’t know it
Because he’s the one person I didn’t tell
When my veins were clogged with happiness
I merely smiled and wished him well.

Ensimmäinen lumisade

Tänään satoi kotipaikkakunnallani ensimmäistä kertaa kunnon lunta: valkeaa, kylmää ja pörröistä. Aluksi ei satanut kuin hiukan, mutta sitten alkoi tuiskuttaa kunnolla. Tuiskua ei ehtinyt kestää kovin kauaa, mutta sen ansiosta lumi peitti hetkessä tiet.
Niin kuin ystävälleni totesin, en tiedä olisko minun pitänyt olla onnellinen vai ei. Talven tullessa kaikki jäätyy ja tulee pimeää ja kylmää, mutta taas toisaalta maa tulee puhtaan valkoiseksi, kuu on hopeisempi ja lämö ihanampaa. Niinpä lopulta päätin olla vihaamatta talvea, enkä rakaistaisikaan sitä liikaa.

Kill me, Kiss me, Bleed me, Miss me

Tajusin tänään, monen vuoden jälkeen, että masokismillani ei näillä näkymin näy mitään rajoja. Tiedättekö tunteen, kun istuu ruokapöytään ja kun näkee veitsen, ajattelee automaattisesti, miltä se tuntuu kämmentä vasten, ja mitä muut tekisivät, jos juurikin sekuntia myöhemmin isket sen kämmenesi läpi niin, että veresi valuisi ulos.
Entä tunteen, joka tulee siitä että viiltää itseään paikkaan, jota muut eivät näe? Tai että raapii jalkojansa tai käsiänsä niin, että punaiset viirut kulkevat niissä?

No. Vaikka ette, niin uskokaa- enkä anna tätä neuvona kenellekkään (älkää toistako samoja virheitä, kuin minä)- mutta se saa minut tuntemaan itseni eläväksi. Vain maallinen kipu päihittää kaiken muun kivun, jos tarpeeksi yrittää.

I realised today, after many years that my masochism has no limits at all. Do you know the feeling, that when you sit on the table and you see the knife, you think automatically, how it would feel against your palm and what would everybody else do, if second later you would stap the knife trough the palm so that your blood would come out.
What about the sensation that comes out when you incise places nobody else sees? Or when you scrape your feet and arm so deeply, that red scratches run trough them?

Well, if you don't know, believe this- and I don't want to give this advice to anyone ( don't repeate the same mistakes I did)- but it makes me feel myself alive. Only the earthly pain can ovecome every other pain, if you try hard enough.

Juurikin näinä viime päivinä olen alkanut kuolla.
Olen miettinut satoja tapoja tappaa itseni.
Yliannostuksella, hirttäytymällä, viiltämällä omaa lihaani,
jotta kipu, joka on jatkunut kohta ajasta ikuisuuteen vähentyisi edes vähän.
Jokainen hengenvetoni on muuttunut tuskaisemmaksi kuin edellinen.
En enää tiedä, kuinka kauan jaksan sinnitellä tai kuinka kauan jaksan uskoa, että kaikki muuttuu paremmaksi.
Voi olla, että loppu on vihdoin lähellä.
Yksi asia on varmaa: kun kuolen, aion hymyillä ja kiittää kuolemaa.

Angel without love is fallen angel

Broken Poet

Confort me my dark love

My death

My devil

Were is my angel?

When did I fall down from heaven?

Broken poet

Bless my blood

Release me from my pain

That rapes me like hate

Set me free from earthly life

Because theres no heaven in sight

And promise me

When theres no else than pain

Theres no soul that leaves me insane

The few days that have passed, have left me hollow of everything. My mind has drifted far from my sight and every unkind word that has been sed to me from other people than my friends stapped me like daggers. I'm startin to think, that my life has deceived me and left me die alone in the dark.

One thing above all has become almost impossible to me to hope:

To be realy loved by someone.

Muutaman viimeksi kulunut päivä on jättänyt minut tyhjäksi kaikesta. Mieleni on ajelehtinut kauas näköpiiristäni ja jokainen epäystävällinen sana, jonka on lausunut joku muu kuin ystäväni, on pistänyt minua kuin tikari. Ajattelen, että elämäni on vihdoin pettänyt minut ja jättänyt minut kuolemaan yksin pimeään.

Yksi asia kaiken yläpuolella on tullut minulle melkein mahdottomaksi toivoa:

Tulla todella jonkun rakastamaksi.

Well, it's a nother schoolweek, and I wouldn't care the less. My mind is starting to stop
co-opereting and leaving me all alone. Shuting down by my own mind is very frustrating. My feelings are all over me, while my mind is shoot all over the plase by my soul.
It's wrilly a simple pattern: my mind shuts down and spreads everywhere, I come over sensitive and my soul goes all the way to the breaking point.

There is one thing, I would like to be more than everything: Happy.
I wish that there will become day, when I don't feel any pain anymore. Pain inside, if you want to be pedantic. I could take eternity of pain from outside, but all I want, is that pain from inside would stop.
I wish that my live's part without sense of happines would come to an end some day.

Nyt kun muistan, niin laitan tähä sellaisen huomautuksen, että jos aiotte alkaa sättimään ja arvostelemaan siitä, että olen masuntunut ja kaikkea sen suuntaista, tai sitä, että tästä syystä olen tekopyhä tai että haluan vain saada muutkin ihmiset tuntemaan itsensä surullisiksi tai masentuneiksi, niin älkää vaivautuko. Tämä blogi on omistettu ensisijaisesti itselleni, mutta myös niille ihmisille, jotka joskus ovat kokeneet tai kokevat samaa kuin minä. Tämä blogi on sitä varten, etteivät he tuntisi itseään yksinäisiksi, tai hylätyiksi.
En kuitenkaan aio pitää koko aikaa surullista blogia, vaan laitan myös iloisempia uutisia ja juttuja, kun jossain vaiheessa pääsen ylitse masennuksestani.

Now when I finaly remember, I'll put here a notice, that if you intend to start blasting me and criticizing me from the fact that I'm depressed and all that kind of stuff. Or call me because of this truth hypocritical, or that I want to make everybody else depressed or sad, please don't bother. This blog is devoted in first hand to all people that once felt/feel the same way I do. This blog is for the thing, that humans wound't feel themselves lonely, or abandoned.
Despite of this, I'm not going to keep sad blog all the time, but I'm going to write also more happy things, when I get over my depression some day.

Well, It is Fater's day and I don't know, shoud I be happy or sad. Lately from the few years back, I've started to feel wery uneasy and I don't know why. Its like uncomfortable feeling inside me. Non the less, its Fater's day, and I don't want to spoil it from everybody else, so I have to play along. Pretending to be very happy.

Who is your guardian angel?

Painless
In a room full of nothing

I sit and cry inside

But on the out

I shed my blood

I asked for an order

You said happiness

And this is me happy

Forever more

Sitting in a room

No lights

Razor blade in hand

And I fall into an iternal sleep

I dream of you and the others

Walking without destination

Singin on the evenings

Holding on tight

Im happy

For your happy

Im painless

For your painless

So give me your pain

All of it

Poor it into me

And I wont scream

For your pain will be gone

And I will have it

And I feel non

So im happy

Which is what you orderd

And I will obey

Im happy

To see you walking to nowhere

Singin songs you don't know