101

101. kirjoitukseni. Nyt kaiketi lienee aika miettiä, että mitä on tapahtunut viimeisen sadan postauksen aikana ja mitä on muuttunut. Elän jälleen oman elämäni rajamailla. Edelleen eksyksissä peilissä. Tunteet ovat samat kuin vuosi sitten.
Olen nähnyt kolme poikaystävää. Kolme miestä olen rakastanut ja kolme miestä on minut jättänyt. Mietin jo, että miten en ole kyyninen vieläkään, mutta pelkään, että se vaihe varmaankin tulee tämän vuoden puolella. Usko ihmisiin horjuu, kun jää kuolemaan oman elämänsä rajalle.

Kuten minua pitkään lukeneet saattavat tietää, tämä ei varmaankaan ole varsinaisesti ole 101. postaukseni, vaan 110. lienee lähempänä. Syynä tähä on se, että poistin aikanaan kaikki ensimmäiseen poikaystävääni viittaavat postaukset ja pyyhin teksteistä viittaukset pois.

Luulen, että kun lopulta tulee mies, joka rakastaa minua, en voi enää rakastaa häntä, koska katkeruus ja särkyminen ovat vieneet kaiken taidon rakastaa ihmistä juuri "sillä" tavalla.

Maailmani on muuttunut parempaan suuntaan: en enää koe koulukiusausta, ja minusta tuntuu, että ainakin tällä erää kuulun tähän maailmaan, enkä kuolema jälkeiseen. Uusi kouluni on pirteä ja ihana paikka. Paljon ihania ihmisiä odottaa siellä taas loman jälkeen. Samoin kuin päättymätön raadanta koulutöiden parissa.

Tulinen ja kiireinen viimevuosi jätti syvät jäljet ja toivoisin, että tämä vuosi toisi mukanaan enemmän hyvää, enemmän aikaa parantua kaikesta. Toivottavasti seuraavan sadan postauksen aikana kohtaan paljon uusia, ihania ihmisiä, ehkä rakastun uudelleen, nauran enemmän, kuin itken.
Vietän yöni nukkuen, päivät eläen, unet unelmoiden.

Kiitän kaikkia ihmisiä, jotka ovat olleet tukenani vaikeina aikoina! Rakastan teitä ihan valtavasti! Ja antakaa anteeksi myös se, että olen niin kurja ja vaikea tapaus... Kiitän myös kaikkia ihania lukijoitani siitä, että ovat jaksaneet lukea valitustani ja paskan jauhantaani. Se merkitsee minulle todella paljon!