Kursi itsesi kasaan

Mistä kursia itseni kasaan? Niistä jumalaisen ihmisen paloista, jotka heitettiin kadotukseen toivon ruoaksi?
Niitä jäseniä ei enää näe kuin toivossa. Toivossa, joka on vienyt jo melkein koko ruumiini. Kaunis on sen sileä iho pimeydessä ja kauniit ovat sen vihertävät silmät jotka tuikkivat hiljaa.

Toista on olla minä, se jolta raajat on viety ja jonka ruumiista loput osat ovat kokonaan palaneet katkeruudessa mustiksi kuin nokikokkareet. Kyllä minä itsen jälleen kokoan. Kursin itseni kasaan toivon vatsassa. Täytyy vain hypätä kadotukseen, niin kaikki onnistuu.


"Kursi itsesi kasaan." Niin hän sanoi minulle, jälleen hajotti minut ja jätti minut kasaamaan ruumistani särkyneistä paloista.

Katkeruus ja kyyneleet viiltelevät jalkapohjiani ja maa illkkuu "Siinä sinä taas menet, naivi, luottavainen, hölmö. Itsellesi sinä olet tämän tuonut, joten Golgatalle tulee sinun lasinsiruja pitkin kulkeman. Nosta oma kivipaatesi yksinäisyydelle ja anna lasisydämesi särkyä lopulta kokonaan."

Miksi uskoinkaan noita sanoja? Miksi alistuin rakkauteni turmelemaksi? Ei hän ole muuttunut, olen hänelle edelleen peliä. Hän tulee, voittaa ja särkee sydämeni. Vaan ei enää. Ei kolmatta kertaa. Tässä shakissa minä hävisin, mutta ensi kerralla pelataan venäläistä rulettia.

Kohta vapina alkaa. Se on merkki kun ei enää kestä. Naamioni on jo paikoillaan. Otan sen vielä yöksi pois. Itken vaikka aamun alkutunneille, mutta ne ovat viimeiset kyyneleet hänelle. Sitten, verhoan kasvoni valheeseen.

Ehkä joskus luokseni tulee mies, joka suutelee ja ottaa lasisydämeni käsiinsä. Ilman väkivaltaa rikkoo suojamuurit ja raivaa ruusumetsän. Varovasti koskettaa, pientä lasisydäntä.

Copyrights A.J.Mäntylä