No, tunnustamisesta kaikki alkaa

Siis ongelma tunnustamisesta kaikki alkaa: alkoholistit tunnustava olevansa alkoholisteja ja saavat apua AA:ssa, narkkarit myöntävät käyttävänsä ja syömishäiriöiset myöntävät ongelmansa niin fyysisellä kuin henkiselläkin tasolla.
No tässä on osa minun tunnustustani. Kaikki alkoi siis keskiviikkona, tai siis oikestaan kaikki on alkanut jo vuosi aijemmin. Tuli puhetta syömishäiriöistä ja siihen se jäi siltä erää, minulle vain huomautettiin, että olen kovin anorektikon oloinen. En oikein uskonut asiaa, jäin vain sanattomasti sitä miettimään.
Sitten tuli perjantai, eli tämä päivä. Selailin terveystiedon sanastoa, kun en muistanut sanaa leukemia (muistin vain että se on verisuoni syöpä) ja pysähdyin vain huolimattomasti sanan anoreksia kohdalle. Ehkä jollain tapaa epäonnekseni satuin myös lukemaan tuon pätkän:
Anoreksia nervosa
Syömishäiriö, laihuushäiriö, sairaalloinen lihomisen pelko.

Sillion tajusin sen: ei se keskiviikkoinen huomautus ollut tuulesta temmattu. Kärsin monista anoreksia peruspiirteistä: pelkään lihoamista todella paljon, tavoittelen täydellisyyttä, minun mielestäni tähän kuuluu se, että ihminen on laiha, pidän ruoan laitosta, olen pakkoliikkuja, jolle juoksusta on tullut pakkomielle, lisäksi olen oppinut hiljentämään nälän äänen. Vaikka minulla olisi nälkä, en syö. Syön vain silloin kun on sen aika.
Eipähän tuo vielä pahaksi ole yltynyt, mutta kaverinin mielestä se on pienuudestaan huolimatta liikaa. Ehkä minulla on ongelma, mutta se on hallinnassa, niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin.
Aijon jatkaa tätä, mutta en aijo päästää sitä pahaksi: en ajo lakata syömästä, enkä lopeta liikuntaa, tavoittelen edelleen täydellisyyttä.
Mutta jos se joskus äityy pahaksi, niin lasken muutaman ihmisen varaan. Vanhempien ja yhden eristyisen ystäväni. Luotan heihin ja he auttavat minua, jos sitä tarvitsen. Mutta todistakaa kaikki tässä ja nyt: sanokaa minulle jos minulle tulee ongelma tästä, älkääkä hyväksykö vastaväitteitä hoidon suhteen minulta.