Kylmä, kylmää, kylmempää. Voisin keittää teetä. Jotain muuta kuin earl greytä, koska sitä olen kohta juonut rjähtämiseen asti. Voisin mennä suihkuun, mutta sitten varmaan muuttuisin rusinaksi, kun yrittäisin saada oloani paremmaksi lämpimällä vedellä. Kuinka naurettavaa. Voisin syödä, mutta se tietäisi lihoamista, mikä ei missään tapauksessa olen hyvä asia. Kuinka ironista.
Nyt pystyn jälleen muistamaan, miksi tein, mitä tein. Tyhjyys on poissa. Kokonaan. Nyt on vain katkeruus ja toivon epätoivoiset yritykset koettaa pelastaa kurjaa ihmisrauniota. Mitä tämäkin sitten on? Onko tämä lopultakin parempi kuin tyhjyys? Niin omituista kuin se onkin, niin on. Nyt pystyy edes tuntemaan jotain, jotain muuta kuin täydellisen tunteettomuuden tuoman harmauden.
On kai turha toivoa elämäänsä sisältöä, koska se ei oikeastaan riipu itsestä, vaan muista ihmisitä, ja siitä, kuinka he tekevät elämääsi sitä. Niinpä, kun ei itse voi tehdä asialle mitään, voi asiasta jopa valittaa. Toisaalta kyllä olen liian väsynyt valittamaan. Ehkä menen vain nukkumaan, juon teetä ja lillun hieman itseäsäälissä. Ei siitä parempi olo tule, mutta aika kuluu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti