Vuosi sitten, aika tarkkaan oikeastaan, ajattelin viillellä itseeni nimen painless, viillellä selkääni tuon ihanan sanan, jota rakastan edelleen. Rakastan sitä ajatusta vieläkin. Siltikin myös uusi ajatus on mielessäni: viillellä nimi hope solisluilleni. Olen kivuissani ja etsin kivuttomuutta, mutta tiedän, että se, että ei sattuisi sisälle, on mahdoton asia. Niinpä tarvitse edes rahtusen toivoa paremmasta tässä maailmassa. Sen verran, että jaksan.
Yksi toinenkin asia on; kaipaan veistä ihollani. Se ajatus lämmittää ja tuo turvaa. Todellisuutta elämääni. Ja kun viiltelisin iholleni toivon, en tarvitsisi yhtään korua, koska yksikään kääty ei voi olla toivoa kauniimpi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti