Minun on kylmä, todella kylmä. Kylmyyteni ei ole naurun asia, ei pienin lohdullisin sanoin ohitettavissa. Se on todellista, läpitunkevaa ja tappavaa. Kuin elämä karkaisi sormistani ulkoilmaan.
Värisen ja tekee mieli itkeä. Käperryn sisääni ja pohdin puoliani. En osaa selittää mistä oloni johtuu, ehkä monestakin asiasta, kuka ties.
Toiveeni olisi ainoastaan maata lattialla huovan alla ja itkeä villamatto kosteaksi kasvojeni alta. Olisi ihanaa jos olisi lämmin ja ilma tuoksuisi pullalle ja ruusuille. Jos joku olisi siinä se lämmittäisi. Nauru kaikuu ympärilläni, hyvä että joillakin on edes hyvä olla, en siis pilaa heidän iloaan omilla ongelmillani, vaan istun hiljaa ja koetan olla luonnollinen. Valehtelen siis. Anteeksi.
Painajaiset lienevät seurani hämärässä, puolisoinani sängyssäni. Yöllä ehkä herään itkemään ja oloni helpottaa, tai sitten vain makaan sängyssä ja katselen valkoista kattoani. Käriydyn tiukemmin raitaisiin lakanoihini ja toivon, että kylmyys olisi poissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti