En uskalla sanoa taaskaan mitään ääneen. Hiljaisuus ei pelota minua yhtään enempää kuin ääneen sanominenkaan. Minua pelottaa. Ehkä vain vähän. En halua myöntää oikeastaan mitään.
En tiedä mikä minua vaivaa, nukun yöitä hassusti, näe kummallisia unia. Valveilla tunnen pientä ahdistusta ja se hämmentää.
En tiedä miksi. Mikään ei käy järkeen. Ihmismielen mielettömyyttä.
Välillä on paha olla. Todella paha olla. Peilistä minua katsoo lihava rumilus. Jokainen katse viiltelee kuin tikari. Pelkään maailmaa. Kuin lyöty koira kuljen katuja pitkin. Sataa ja on kylmä. Melkein itkettää. Ne ovat niitä päiviä kun haluaisit jäädä makaamaan sänkyyn, lämpimiin sisätiloihin. Minua itkettää.
1 kommentti:
A, kulta pieni... Me ollaan täällä sua tukemassa. Mä en halua että näät itses rumana tai lihavana, kun et kumpaakaan ole.. Enkä ole yhtään sen puolesta et sä ja Lisa rupeette siihen Dalai Lama paasto hommaan. Laihoja ihmisiä molemmat.. Kuihdut pois pian. Ei saa.
Lähetä kommentti