Ihoni pinta on viileä yksinäisyydestään. Pahat muistot palaavat virtana. Itkettää. Ahdistaa. Kaipuu makaa vierelläni yksinnäisessä sängyssäni, jossa pyörin etsien lohtua unestani.
Kaipaisin jotain sovitusta tuskalleni. Jotain hyvää yön peilillä leikkivälle elämälleni.
Sinä olet maailmassani, sulkemassa minut syliisi kun on jo hämärää ja maa on valkoinen lumesta. Sinä olet siellä, kun pimeä nielee minut. Sinä olet ja nimeät minut. Hautaat tyynyn hiuksillani ja sivelet omillasi käsivarsiani.
En voi varastaa sinua elämästäsi. Anteeksi kun valitan. On vaan pelottavan paha olla. Tekee mieli itkeä. Tiedän ettet voi olla kanssani jokainen hetki.
Vaikka kuinka koettaisin, en jaksa ikuisuuksiin yksin. Jokainen taisteluni hämärää vastaan päättyy tappioon ja ihanuuteni, joka on kuin päivä, tulee yön syömäksi. Ja hämärässä hapuilen kohti aamua. Kun ensimmäiset säteet valoa osuvat kasvoihin tunnen kuinka se lämmittää ihoani. Muistoni katoavat, deja vu katoaa jälleen. On jälleen timanttinen olo. Täydellinen ja ikuinen.
Nyt kun ajattelen asiaa, en muista että kukaan koskaan olis ollut kanssani kun minun on paha olla. Ei jakanut tuskaista hämärää joka tuntuu syövän minut. Pian jälleen makaan puuvillalakanoillani ja etsin lohtua päättymättömistä, tyhjistä, unohdetuista unista. Ja jään odottamaan lumen valkaisemaa aamua. Ehkä valoisa, kylmä ja kristallinen maailma ulkona jaksaa lämmittää minua, kun kaipaukseni sinuun on jo minut kylmettänyt sydämmen tuskalla.
1 kommentti:
Minulla on jotain sinulle blogissani, käyhän vilkaisemassa. :)
Lähetä kommentti