lauantai 15. elokuuta 2009

En ole pitänyt itsestäni huolta *huoh*

Pitkästä aikaa huomaan jälleen, että liikun vaarallisilla vesillä. Paino laskee vaikka en liiku ja unohtelen syödä aterioita. Pitää keskittyä. Ei urheilua vähään aikaan. Ja syön herkkuja. Ja tavallista ruokaa säännöllisesti ja muistan kaikki ateriat.

Minun pitää vakavasti alkaa pitää itsestäni parempaa huolta. Terve säätely ei toimi enää kunnolla, joten överiksi on helppo vetää. Nyt alan syödä. Olen päättänyt sen. Liikun vähemmän (en kuitenkaan lopeta) ja lihoan. Näin helppoa se on. Tai pitäisi olla, mutta ei ole. Sitten unohdan syödä välillä. Tai en vain muuten vaan lihoa, vaikka nytkin olen mussuttanut vaikka mitä makeaa ja rasvaista niin, että itseänikin ällöttää.

Toivokaa parasta, käyn huomenaamulla puntarissa katsomassa, onko mitään tapahtunut.

Ei kommentteja: