Parisuhteeni päättyi ihanan puolen vuoden jälkeen. Viikossa kaikki rakentamani unelmat olivatkin turhia ja kaikki tuntemukseni vääriä. Minulla ei kuulemma ole itsekunnioitusta, enkä rakasta itseäni. Että näin.
Sinäänsä ero ei enää sattunut yhtään sen rinnalla, että exäni oli piinannut ja itkettänyt minua jo viikon. Ja siinä vaiheessa kun itkin kaverini olkapäätä vasten kaikki pelkoni ja suruni söivät onnen ja rakkauden tunteen kokonaan.
Jälleen kerran se ääneni palasi ja piinasi minua monta iltaa. Pelottaen minua itseänikin. Saatuani hivenen rauhoituttua ja itkettyä oman itkuni ääni lakkasi jälleen kuulumasta. Mutta pelkästään ajatuskin siitä elämässäni ahdistaa. Sain hyvän ystäväni tuekseni päivän jälkeen, mutta jos huono tuuri olisi käynyt, niin apu olisi saattanut tulla liian myöhään. Yritin hirttäytyä kaulaliinaani, mutta naula antoi periksi. Huono tai hyvä homma, sitä ei oikein tiedä. Ehkä kuitenkin hyvä vaan ;D
Olen laihtunut kilon stressistä ja kaikesta huolesta. Enkä ole syönyt hyvin, ja liikkunut vaan tuskaisena. Hyvä minä! Koskahan opin huolehtimaan itsestäni?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti