Lintu kultahäkissä

Elämäni oli kuin kultainen häkki: kylmä, tyhjä ja vangitseva.
Oli vain minä.
Yksinäinen, surullinen ja kuollut.
Kuin lintu kultahäkissä.
Mutta sitten olit sinä, kuin minä, vankina kultaisessa häkissä,
mutta silti, vapaanpana kuin minä.

Laitoit kätesi käteeni kaltereiden välistä.
Sanoin: ”Toivo jotakin.”
”Toivon, että pitäisit minusta kiinni, etkä koskaan päästäsisi irti.
Toivon, että olisimme yhdessä ikuisesti.”
”Lupaan sinulle sen. Lupaukseni on ikuinen ja täytän sen, jopa kuoleman läpi.”
Sitten kysyit minulta: ” Mitä se on, mitä toivot?”
”Toivon, että pidät tunteesi muuttumattonmina ikuisesti
ja toivon, että pysyt ikuisesti vierelläni.”
”Minäkin lupaa täyttää sen.”

Kolme sanaasi repivät alas mieleni ja sieluni vankilan.
Rakastan sinua, riippuen ilmassa.
Ei enää häkkiä.

Olit siinä, edessäni, mutta siltikin kuin lasin takana.
Kumpikin kaipasi toista.
Ja pitkään me olimme näin,
kunnes molemmat painoivat huulensa lasiin

ja se särkyi miljooniin palasiin.
”Olen kuin marmoria ja sinä kuin taiteilija. Jos käytät työkalujasia rakkaudella ja huolella, minusta tulee upein taideteos, mitä on koskaan ollut. Teet minusta sen, mitä olen, rakas.”
”Olet täydellinen. Minun ei tarvitse työstää sinua. Mestariteos”, sanoit ja tarttui käteeni.
”Jos asia on niin, olet jo viimeistellyt minut, Leonardoni.”
Ja siinä seisoimme hetken, käsi toisen kädessä

ja suutelimme sitten
Se oli pehmeä, puhdas ja pelkistetty.
Ja olin onnellinen.
Nyt toivon, että on jonkun muun vuoro,
olla lukittuna kultahäkissä.

Copyrights owned by A.Mäntylä