Elämä on kuoleman ehto

Aloin jälleen tänään ajattelemaan kuolemaan, kiitos erään tietyn blogin, jota seuraan säännöillisesti. Kirjoittaja kertoi, ettei pitänyt elämää minkään arvoisena, koska ihmiset elävät elämänsä odottaen kuolemaa. Kaikkien muiden lailla he valuvat läpi elämän jatkuvana samanlaisena virtana.
Kuitenkin on yksi asia: elämä on kuoleman ehto. Jos ei elä, ei voi kuolla, niin se vain on. Niinpä kaikki ne, jotka haluavat kuolla, pitäisikin elää elämäänsä täysillä eteenpäin siihen hetkeen asti kunnes kuolevat. Joka ei elä elämäänsä sitä kunnioittaen ja sen hyvin käyttäen, ei mielestäni ole kuoleman arvoinen. Kuolema on myös asia, joka tekee ihmisestä ihmisen, juurikin tieto siitä, että jonain päivänä elämä loppuu, saa ihmisen elämään elämää, jossa ei kadu mitään.
Useimilla tämä ei toki onnistu, ja ihminen joka ei kadu elämässään mitään, on muiden mielestä outo tai jollain psyykkisellä tavalla sairas.
Jotta ihminen muistettaisiin poismenonsa jälkeen, täytyy tämän elää elämä, joka on muiden muistamisen arvoinen. Kuinka moni muistaakaan naapurin vanhan mummon viitisen vuotta takaperin. Nainen ei pitänyt kovaa meteliä itsestään, eikä ollut muutenkaan kovin seurallinen. Muistaisitteko te hänet? Entä muistaisitteko vanhan rouvan, joka kävi teillä aina synttäreilläsi ja toi lahjoja, joka otti sinut sisälle asuntoonsa, kun olit unohtanut avaimesi tai jotain muuta? Muistaisitteko te hänet? Ihmiset muistavat parhaiten ihmisen, joka on pitänyt melua itsestään ja ollut mukava ja seurallinen. Myös ihmiset jotka ovat saavuttaneet jotain suurta, muistetaan ja heitä muistellaan vielä paljon pitemmällekkin, kuin jotakin tavallista tallajaa.
Niinpä ohjeeni onkin: asettakaa tavoitteenne mahdollisimman korkealle, menkää ulos ja tehkää ystäviä ja olkaa erilaisia ja urheita. Saavuttakaa jotain suurta ja tulkaa legendoiksi.